Pentu meiltä?


Etsin pennuille koteja, joissa koiran kanssa harrastetaan  tai koiraa tarvitaan työkäyttöön. Metsästys ja/tai metsästyskokeet katsotaan eduksi, mutta tämä ei ole ehdoton edellytys.
Pennun tulee olla kodissaan perheenjäsen, ei tarhakoira. Ehdottomiin kriteereihin kuuluu, ettei koiran koulutuksessa käytetä kipua eikä pelkoa, vaan koulutus perustuu ensisijaisesti palkkioiden käyttöön.
Kasvattieni omistajilta toivon yhteydenpitoa hyvissä ja huonoissa asioissa sekä kiinnostusta osallistua mahdollisuuksien mukaan yhteisiin tapaamisiin. 

Kasvattajana tarjoan koiran elinikäisen tuen ja koulutusapua tarvittaessa. Meiltä lähtiessään pentu on asianmukaisesti eläinlääkärin tarkistama, sirutettu ja madotettu. Panostan paljon  ammattillista osaamistani ja aikaani pentujen sosiaalistamiseen ja koulutukseen jo kolmen viikon iästä lähtien. Pentuja on totutettu normaaleihin kodin ääniin, se on kohdannut eri näköisiä ja ikäisiä ihmisiä. Pentua on käsitelty ja sille on esitelty eri näköisiä esineitä ja ääniä sekä harjoiteltu autoilua. Sisäsiisteysharjoittelu on aloitettu. 


Ensimmäinen pentue syntyi 2022. Pennut muuttivat 7  - 12 viikon ikäisinä omiin koteisinsa. Tässä asioita, joita pentujen kanssa tehtiin hieman muuttoiästä riippuen:

- Sisäsiisteysharjoittelu maapohjamaiselle materiaalille (ei pyyhkeiden tai kertakäyttöalustojen päälle)
-Harjoiteltiin hihnakävelyä, luoksetuloa pillillä ja opeteltiin pyytämään asioita istumalla eikä vinkumalla tai hyppimällä

- Harjoiteltiin kynsienleikkaamista

- Matkustettiin autossa useita kertoja

- Leikittiin muiden saman ikäisten pentueiden kanssa

- Totuttiin erilaisiin kodin ääniin: lapsiin, imuriin, astianpesukoneeseen..

- Vierailtiin kerrostalossa, koirakoulussa, pyöräkellareissa, toimistoissa, puistoissa

- Pennut totuttelivat paukkeeeseen ja runsaasti erilaisiin alustoihin, joilla kävellä, kuten pentuagilitykeinuun ja tasapainolautoihin. 

- Tutustuivat riistaan

- Pennut tutustuivat kymmeniin ihmisiin ennen lähtöään uusiin koteihin vierailemalla esimerkiksi toimintakeskuksen pihalla aitauksessa. 

- Pennut ruokailivat usein erilaisilta nuuskumatoilta tai kolisevien ja rämisevien tavaroiden joukosta, jolloin pyrin vahvistamaan nenän käyttämistä ja tekemään erilaisia pintoja ja materiaaleja tutuiksi. 

Kuvia pentujen sosiaalistamisprosessista löydät alapuolelta.



Ennen kuin teen päätöksen pennun myynnistä tai sijoittamisesta, haluan tavata tulevan omistajaehdokkaan kasvotusten ja haluan heidän näkevän myös pentueen emän, mahdollisuuksien mukaan muussa kuin kotiympäristössä.


Ennen pennun luovutusta pentua saa ja pitää tulla katsomaan ja omistajille järjestetään myös yhteinen pentupäivä, jossa omistajat pääsevät olemaan aktiivinen osa pentujen ympäristökoulutus ja sosiaalistamisprosessia. 

Tässä alla kuvia A-pentujen pentupäivästä.

Jos olet kiinnostunut pennusta, ota rohkeasti yhteyttä ensisijaisesti sähköpostilla sanna@koirapalvelutatsi.fi.
Esittele itsesi ja kerro minkälaista pentua etsit ja minkälaiseen tarkoitukseen pentu teillä tulisi.   

Terkuin, Sanna